Tarjolla Kyläklinikoita ja työpajoja

3.5.2022

 

Hankkeen tavoitteena on

– lisätä kylien ja paikallisyhteisöjen valmiutta osallistumiseen, omaehtoiseen kehittämiseen ja käytännön toimiin sekä älykkääseen tekemiseen.
– saada puhallettua tuli hiillokseen, ja aktivoida kylät toimimaan niillä resursseilla, joita kylillä on, ja/tai hankkimaan resursseja ulkopuolelta.
– saada kylät huomaamaan ja arvostamaan sitä, mitä kylillä jo on.
– vahvistetaan talkootyötä ja -perinnettä niin, että pääasiassa on ilo yhdessä tekemisestä ja aikaansaamisesta. Samalla pidetään huoli omasta elinympäristöstä.
– nuoria kannustetaan mukaan kylätoimintaan ja oman yhteisönsä kehittämiseen kutsumalla koulut ja toimivat nuorisovaltuustot mukaan klinikoille.
– tuottaa Pohjois-Pohjanmaan kuntiin kyläneuvostoja tms., joissa kylien ja kuntien keskinäistä yhteistyötä viedään eteen päin.

 

Hanke tarjoaa kylille:

– Kylähullun Kyläklinikka
– Kyläilta/työpaja

 

Valtakunnan Virallinen XVI Kylähullu sekä hankkeen projektipäällikkö tuovat kyliin toimintamalleja omaperäisesti, luovasti ja huumorilla maustaen.

Kutsukaa meidät kylään, tapahtumiin, kokouksiin, neuvonpitoihin, palavereihin, kinkereihin, tupailtoihin, torille tms. lähettämällä sähköpostia tai soittamalla. Hanke kustantaa tilaisuuden kahvituksen ja mahdollisen vuokran. 

 

 

KYLÄHULLUN KYLÄKLINIKKA

Anita kuuntelee, keskustelee ja antaa oman diagnoosin, jonka perusteella määritellään yhteiset sovitut hoitotoimenpiteet, joilla saadaan yhteisesti hyväksytty toteutussuunnitelma ja toteutusaikataulu – mitä, missä, miten ja milloin.

Skip to content