RAAHE Saloinen, Saloisten koulukeskus

7.4.2022

Kuvat ja teksti: Anita Sievänen

Anita Sievänen: Raahen lähidemokratiatoimikunta oli kutsunut hankkeemme kahteen asukastapaamiseen, ensimmäinen pidettiin Vihannin kirjastolla Ukonkantissa 15.3 ja nyt toinen 5.4. Saloisten koulukeskuksessa Raahen Saloisissa. Ilokseni Saloisten koulukeskukseen oli tullut paikalle kolmisenkymmentä kylätoimijaa raahelaisilta kyliltä: Raahen kaupunkialueelta, Olkijoelta, Saloisista, Arkkukarista, Piehingistä, Ketunperältä, Haapajoelta, Varvista, Kuusiratilta, Jokelasta ja Pattijoen Ylipäältä.

Kahvittelun jälkeen Arja Nevala kertoi Raahen kaupunginkirjaston kuulumiset, jonka jälkeen päästiin oman alustukseni ja esimerkkieni innoittamana keskustelemaan raahelaisesta kylätoiminnasta ja Raahen Kylät ry:stä, johon on kuulunut parhaimmillaan 26 eri kylää Raahesta, Saloisilta, Pattijoelta ja Vihannista.

Raahen kylät ry perustettiin vuonna 2003 ja sen tarkoituksena on voimassaolevien sääntöjen mukaisesti toimia mm. jäsentensä yhteistyöelimenä, päämääränään maaseudun kylien elinvoimaisuuden säilyttäminen ja toteuttaa Raahen kaupungin maaseudun ja kylien paikallisia ja alueellisia kehittämishankkeita.

Vihannin vierailun ja sen jälkeen käytyjen keskustelujen ja neuvonpitojen jälkeen voitiin todeta, että muutaman vuoden tauon jälkeen pidetään taas vuosikokous huhtikuun lopussa ja valitaan uudet hallituksen jäsenet yhdistykseen alueittain ja syvennetään ja monipuolistetaan yhteistyötä nimenomaan Raahen kaupungin lähidemokratiatoimikunnan kanssa. Toimikunta käsittelee ja tiedottaa kaupungin alueita koskevista asioista ja lähidemokratiahallitus jakaa vuosittain kylä- ja asukastoimintaan kohdistettua kehittämisrahaa.

Myös ns. kylien kyläkorttimalli, jossa kirjataan kylittäin kylän palvelut, vahvuudet ja heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat sekä kylän tärkeimmät kehityskohteet seuraaville vuosille, sai hyväksyviä mielipiteitä toteutettavaksi myös Raahen kylissä.

XVI Kylähullu Anita Sievänen ja Raahen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Nina Pulkkanen.

Paikalliset asukkaat ovat oman alueensa parhaita asiantuntijoita ja älykkyys kylätoiminnassa merkitsee nimenomaan ideoita ja yhteistyötä. Uhkien sijaan nähdään vain mahdollisuuksia.

Yhteistyön ja yhteisöllisyyden uudet siemenet on nyt Raahen kylissä istutettu kasvamaan uusille sukupolville – älykkäästi!

Hyvää jatkoa Raaheen!

Skip to content