YHDISTYKSISTÄ HYVINVOINTIA

25.3.2020

Elämme poikkeuksellista ajanjaksoa, jota sävyttää huoli omasta ja läheistemme terveydestä sekä toimeentulosta. Kuten valtionjohto on linjannut, on meidän tällä hetkellä rajoitettava omia harrasteita, sosiaalista elämää jne. suojellaksemme koronavirukselta erityisesti riskiryhmiin kuuluvia. Toisaalta, nyt kun rajoitukset ovat päällä, on myös hyvä hetki pysähtyä ja miettiä, miten haluamme aikaamme viettää ja jatkaa sosiaalista elämää sekä yhdistystoimintaa, kun pandemia lopulta helpottaa.

Maalis-huhtikuun aikana Yhdistyksistä hyvinvointia -hanke <http://www.popli.fi/yhdistyksista-hyvinvointia/> kerää yhdistystoimijoilta tietoa yhdistysten nykytilasta sekä koulutus- ja kehittämistarpeista sähköisellä tarvekartoituksella. Kartoitus on tarkoitettu kaikille yhdistyksille, toimialasta riippumatta. Olitpa sitten mukana yhdistystoiminnassa johtavassa asemassa, aktiivina tai rivijäsenenä, vastauksesi on tärkeä.

Kartoituksen tuloksia käytetään hankkeen aikana yhdistyksille tarjottavien, maksuttomien koulutusten suunnitteluun ja pohjana kuntakohtaisten kehittämisprojektien käynnistämiselle. Nyt on tilaisuus vaikuttaa ja kertoa, minkälaista tukea juuri sinun yhdistyksesi tarvitsisi toimintansa eteenpäin viemiseen! Kyselyyn vastaaminen vie noin 5-10 minuuttia. Yhteystietonsa jättäneet osallistuvat tuotepalkintojen arvontaan, joka suoritetaan 1.6.2020. Kiitos ajastasi!

Kyselyyn pääset alla olevan linkin kautta:
https://webropol.com/s/yhdistyksista-hyvinvointia

Pidetään toisistamme huolta!

Mikko Männistö
Projektivastaava, Yhdistyksistä hyvinvointia -hanke
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry
Sammonkatu 6, 90570 Oulu
Puh. 050 3687456